lauantai 27. marraskuuta 2010

Isänpäivälahjaksi lämpöä ja pehmeyttä ;)

Isänpäivänä mieheni sai polkupyörän satulan pehmusteen :) Se on virkattu sinisestä hahtuvasta ja on mukavan paksu ja lämmin. Katsotaan nyt, kun pääsee kunnolla kokeiluun että miltä tuntuu ihan käytössä, heh :D
Malli on omasta päästä, muutaman kerran kävin satulaa mittaamassa, jotta suojasta tuli sopiva. Virkkuukoukku oli muistaakseni numeroa 8. Valmistui erittäin nopeasti, kun lanka ja koukku ovat paksut. Alaosassa on kuminauha hieman kiristämässä suojaa satulan alle, niin pysyy paikallaan.

Pientä väkertelyä ja tilkkujen tuhoamista

Monessa blogissa onkin jo ollut näkyvillä neuvolakortin kansia ja ajattelin minäkin tilkkuja tuhota. Osassa on neppikiinnitys, osassa ei.

 
Mukavia pikkulahjoja lapsellisille tai miksei muillekin, kun saa tuonne passinkin sujautettua mukavasti :)

Vaippoja taas muutamat erilaiset

Tein taas muutamat vaipat. Sisätaskuja ovat vasemmalla näkyvät vihreäraidallinen, ruskea sunday joustofrotee sekä keltainen kettukuosinen. Hieman ovat kaikki reiluja, mutta yövaipoiksi menevät, joten saavat ollakin isoja :) Ruskea ruudullinen pul-tasku on omalla kaavalla tehty, jota hieman taas parantelin edellisestä.

maanantai 22. marraskuuta 2010

Omenoita, omenoita :)

Nämä omenat olen tehnyt hiljattain. Myös muita leikkiruokia olen iltojen ratoksi virkannut pikkuhiljaa, mutta niistä ei nyt ole kuvaa. Katsotaan, josko myöhemmin kuvaisin ne kaikki.

Ohje omasta päästä, muoto syntyy siinä virkatessa. Lankoina käytetty vanhoja jämälankoja :)

keskiviikko 10. marraskuuta 2010

Lörppäpipo

Siskon tytöt olivat kylässä ja vanhempi heistä tahtoi ommella koneella jotain. Ihan pienellä avustuksella hän teki itselleen lörppäpipon, josra tuli oikein hieno.

Itse tein sitten toiselle siskon tytölle kuvassa näkyvän oman pipon, todella nopeaa ja yksinkertaista :)


sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Vaippakokeiluja

Nyt on tehtailtu erilaisia vaippoja. Vasen ylärivin kasa on sisätäyttövaippoja ja alin niistä sisavaippa. Oikean ylärivin vaipat ovat sivunepillisiä taskuvaippoja ja alhaalla on vasemmalla tarrallinen taskuvaippa ja oikealla ihka ensimmäinen tekemäni kuorivaippa. Taskuvaipoista se paras kaava on vielä vähän hakusessa. Keltainen taskuvaippa on nyt omasta muokatusta kaavasta tehty, mutta pitää vielä parannella sitä.


Kuorivaipan ompelu on erittäin mielenkiintoinen kokeilu. Kiitos Hennille ohjeesta. Kaava oli toisaalta, mutta Hennin ohjeiden avulla uskalsin lähteä kokeilemaan kuoren ompelua. Tästä kuoresta tuli oikein käyttökelpoinen, se on pitävä ja juuri sopiva pojalleni, mutta ulkonäössä olisi erittäin paljon paranneltavaa, sillä ompelujälki ei ole kaikkein parasta. Ehkäpä seuraava on jo parempi :)

perjantai 15. lokakuuta 2010

Synttärilahja tytölle; huopahelmiä ja pussukka


Ystäväni lapsella oli synttärit ja tein hänelle lahjaksi huopahelmet sekä pussukan aiemmin mainitsemallani Hipun ohjeella.


Pussukka on hieman isompi, kuin aiempi. Suurensin kaavaa, mutta muuten se on tehty samoilla ohjeilla.

Huopahelmiä on aina mukava tehdä
ja suunnitella niiden värejä saajan mieltymysten mukaan :)







Lisää pul-rukkasia

Siskon tytöille tuli tehtyä myös pul-rukkaset tilkuista. Tytöt saivat itse valita kuosit ja tällaiset niistä tuli:


Toisiin tuli liian tiukat resorit ja toisiin liian löysät, mutta toivottavasti tulevat silti käyttöön. Aiemmin tekemieni rukkasien kosteudenpitävyyttä on testattu ja yllättävän kivasti ne kosteutta pitävät. Saumoista tihkuu kosteus, mutta vasta useamman tunnin leikin jälkeen kosteahkossa leikissä. Ihan kuraleikkejä ne eivät kuitenkaan kestä. Ja mukavan lämpiämiäkin ovat fleecesisustan kanssa.

sunnuntai 29. elokuuta 2010

Pul-rukkasia sekä pussukka

Monessa blogissa näitä on jo näkynytkin, joten ajattelin minäkin kokeilla, kun näitä pul- ja fleecetilkkuja riittää :) Kaava tehty lapsen käden mallista. Sisällä rukkasessa on siis fleecevuori ja ulkopinta on br pulia, joka on hengittävää kosteudenpitävää kangasta. Käytössä pitää roiskeveden hyvin, mutta upottamalla saa kyllä veden menemän saumoista, eli ihan kurahanskoiksi ei kyllä sovi. Näistä tyttö kuitenkin innostui niin, että toiset ovat jo tilauksessa ;)


Lisäksi löysin Hipun blogista kätevän pussukan teko-ohjeen, joten pitihän sitäkin kokeilla ;) Ensimmäinen on aina prototyyppi ja kokeilu, mutta bloggaan sen silti, vaikka ei siitä kummoinen tullut.. Näitä täytyy varmaan kokeilla tehdä lisää, kunhan saan jostain vetoketjuja. Tämä on täysin kierrätyskankaista ja vetoketjusta tehty..





Tiskirättejä kokeiltu

Taas valmistui tiskirätti. Tässä välissä valmistui yksi, mistä en kuvaa ottanut. Käytössä on tuntunut ihan hyvältä ja siskonikin on saanut nyt koekäytettyä ja tuntuu hänkin tykkäävän. Joten näitä lisää. Yhdestä 50g ruskeasta bambulankakerästä on nyt valmistunut kolme rättiä, ainoastaan ympärille on toista väriä laitettu toisesta kerästä.

sunnuntai 15. elokuuta 2010

Vauvalahjaksi "hypistelylelu"

Kaverini sai pienen pojan, jota pääsemme katsomaan piakkoin. Ajattelin jotain pientä lahjaa viedä mukanani ja päätin ommella unirätin/hypistelylelun. Tällainen siitä tuli, toivottavasti saaja tykkää :)



Sininen kangas on bambua ja takaa löytyy valkoinen fleece.

Virkattuja juttuja


Kesälomalla mökillä sain virkattua tytölle huivin , kun en oikein tahtonut löytää sopivaa huivia kaupoista tai kirppareiltakaan. Kaava on omasta päästä ja yllättävän hyvin tuo bambulangasta virkattu huivi tuon neidin päähän sopii.
Virkkasin bambulangasta myös tiskirätin. Pitihän sitäkin kokeilla, kun siitä niin moni puhuu ;)
Mukava käytössä, vaikka vasta pikkuhiljaa tutustutaan..



Ensimmäiset vaippaompelukset!


Jee, sain ommeltua kestovaippoja! Ystäväni pienellä avustuksella valmistui ensin turkoosi taskuvaippa etutarroilla. Tämän jälkeen uskaltauduin kokeilla vaipan tekoa myös ilman henkistä tukea, mutta koska minulla ei vielä ole hankittuna vaippoihin sopivaa tarraa, niin täytyi tehdä neppivaippa. Niin syntyi tummansininen sivunepillinen taskuvaippa, johon kuminauhat on ommeltu kujiin. Pieniä kauneusvirheitä näistä ensimmäisistä vaipoistani löytyy, mutta kehtaan ne kuitenkin näytille laittaa :)




sunnuntai 18. heinäkuuta 2010

Toinen raparperilaatta


Piti vielä tehdä lisää raparperilaattoja, ja nyt kokeilin sitten tehdä johonkin tasoitteeseen, mitä satuin varastosta löytämään. Hyvin toimii vaikkakin tasoitteen levitys raparperilaatan päälle oli vaikeaa. Seuraavaksi ostan kaupasta ihan oikeaa kuivabetonia, jotta saan tehtyä laattoja lisää.

Viljelyksiä

Ajattelin laittaa tänne hieman kuvia ruukkivijelmistäni. Tänä vuonna niistä ensi kertaa innostuin ja ainakin jotain niistä kasvaakin :)


Tässä ylhäällä ensin "Red Jalapeno", joka on saanut oikeuden kasvaa keittiössämme. Kaksi jalapenoa tuo jaksoi tuottaa, jotka kypsyvät vielä loppuun.
Ulkona minulla kasvaa ruukuissa jos jonkinlaista kokeilua, joista osa on onnistunut hyvin ja osa huonommin. Tässä alla kuva paprikoistani, jotka näyttävät tuottavan mukavasti paprikoita :)

Seuraavaksi esittelen kirsikkatomaatin, joka on kasvanut oikein mallikkaasti. Koko puskasta en tajunnut ottaa kuvaa, mutta se on aikuista noin rintaan saakka korkea ja puska kasvaa kahdesta isosta ruukusta. Pieniä tomaatteja näyttää tulevan useisiin terttuihin :)

Avomaakurkkuakin kokeilin ja näyttäisi sieltäkin jotain pientä kasvavan :)

Lisäksi maissi, lehmänpavut ja basilika kasvavat kauniisti, mutta niistä en nyt laita kuvia. Viljelykokeilut ovat mukavia, kannattaa kokeilla :)