Näytetään tekstit, joissa on tunniste nukenvaatteet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste nukenvaatteet. Näytä kaikki tekstit

perjantai 7. tammikuuta 2011

Joululahjoja

Laitetaanpas vihdoin nämä joululahjat tänne.
Pussukoita ja penaaleja ompelin oikein urakalla :) Kuvien ottamisen jälkeenkin valmistui vielä muutama. Osa on kierrätyskankaista ja osa uusista tehtyjä.



Lisäksi lahjaksi lähti muutama kauppakassin kaavalla tehty kassi. Molemmat kierrätyskankaista tehtyjä.


 Muutama bambuinen ja muutama puuvillainen tiskirätti. Näitäkin valmistui kuvan ottamisen jälkeen vielä yksi.





Virkattuja leikkiruokia tein kahdelle lapselle.












Ja sitten vielä nukenvaatteita ja muutama nukenvaippa. Kierrätyskankaista ja jämätilkuista tehtyjä.
Joulutervehdyksenä annoimme myös ihania Mantelisuklaana Namusia, nam :) Kuvassa näkyy myös aiemmin tekemämme piparkakkutalo.

Lisäksi lahjoina lähti myös neuvolakortinkansia, mutta niitä olen blogannut täällä jo aiemmin, niin en niitä nyt enää kuvannut.Olikohan jotain muuta?

sunnuntai 7. maaliskuuta 2010

Sukkahousut nukeille

Nämä superhelpot sukkahousut nukelle valmistuivat noin viidessä minuutissa. Vanhoista pohjasta rikkoontuneista sukista leikataan pohja irti ja avataan sukka sivulta, jonka jälkeen sukat saumuroidaan yhteen sukkahousuiksi. Äärettömän loistava idea! Kiitos Joskalle vinkistä.

torstai 4. helmikuuta 2010

Nuketkin saivat vaippoja

Koska meillä nuorin käyttää kestovappoja, niin täytyihän esikoisen nukeillekin tehdä vaipat. Vaippojen päälikankaat ovat vanhasta ihanan vaaleanpunaisesta sydänlakanasta ja sisäpuoli on toisessa uutta mikrofleeceä ja toisessa vanhaa harsoa.